Oi kissani!

Meillä on neljä kissaa - siis what?

Olen aina ollut kissaihminen. Kun muutimme nykyiseen kotiimme, meillä ei ollut yhtään kissaa mutta päätimme että otamme yhden tai kaksi aikuista. Sellaista, jotka tarvitsivat uuden kodin. Me olimme juuri ostaneet omakotitalon sillä ajatuksella että se olisi meidän loppuelämän kotimme ja sinne mahtuisi loppuelämäkseen myös pari kissaa.

Jo heti kärkeen heitellessämme tätä ideaa ilmoille, meille tarjottiin ystäväni kissaa. He joutuivat luopumaan kissasta, sillä uusi miesystävä oli allerginen. Allergikko oli ensin yrittänyt elää kissan kanssa yhteiselämää, mutta se ei valitettavasti sujunut ja kissan muutto meille sovittiin sen vuoden juhannukseksi.

Ennen juhannusta pistäydyin vanhemmilleni, joiden luona ollessani kotiseutuni paikallinen fb-kirpputori selvästikin tunnisti sijaintini ja alkoi pommittaa minulle lähellä sijaitsevia myyntikohteita. Puhelinta selatessani huomasin myös ilmoituksen, jossa tarjottiin kahta kissaa. Kahta valkoista kissaa. Kahta valkoista, vihreäsilmäistä, ihanaa kissaa joihin rakastuin yhden kuvan perusteella heti. En tiedä mitä tapahtui, mutta jotenkin sain lainattua kaveriltani kissankuljetuskopan ja sovittua kissojen noudon kotiinlähtöni yhteyteen. Kissat muuttivat meille. Ne olivat suomenruotsalaisia kissoja, joten suomenkieliset lapsemme saivat keksiä niille uudet nimet. Kissoista tuli Otto ja Hertta. Juhannuksena meille muutti myös sovitusti ystäväpariskunnan Muusa.

Kolme kissaa tuntui aika paljolta verrattuna Kalleen, joka minulla oli aikaisemmin ollut. Paljon enemmän kissanhiekkaa, kissanruokaa, huolenpitoa ja huolta. Meillä taajaman ulkopuolella kissat ulkoilevat vapaasti ja niissä on kova seuraaminen. Onneksi meidän kissamme tosin pysyvät ihan pihan tuntumassa, eikä lähimaillakaan ole isoja teitä. Pienestä reviiristäkin johtuen ajattelimme, että kolme kissaa on ehdoton maksimi. Olihan niitä alunperin tarkoitus ottaa vain kaksi.

Loppukesästä meille tarjottiin kuitenkin Pinjaa. Pinja oli kaunis nuori tyttökissa, joka etsi olosuhteiden pakosta uutta kotia. Yritimme vähän järkeillä kissamääräämme ensin, mutta lopulta Pinjakin muutti meille. Että sillai. Nyt niitä on neljä ja hyvin on sujunut jo pidemmän aikaa. Toki kolmen nartun ja yhden kollin kanssa on välillä aika melkosta. Otto on ihana rauhallinen herrasmies, mutta tytöt ne tuppaa ottaa vähän yhteen. Mutta kyllä ne kaveriakin osaa olla keskenään. Hyvin sujuu kaiken kaikkiaan.

Nykyään olen tosi tottunut isoon kissamäärään. On jollakulla varmasti enemmänkin. Meillekin meinasi muuttaa viides kissa kerran. Se saapui loukkaantuneena pihaan, eikä kukaan lähistöltä tunnustanut sitä omakseen. Veimme kissan löytöeläintaloon, jonka pitäjä näytti vähän tuskaiselta ja kysyi, olisimmeko halunneet pitää sen itsellämme. Siinä oli pakko vetää raja ja kissa (jonka ehdin jo ristiä Eevaksi), voi toivon mukaan nykyään hyvin jossain muualla.