Puutarhalla




Voi toukokuu! Olet ollut niin lämmin ja hyvä, että pakkohan se oli kesäkukka-asiatkin laittaa oikein kunnolla kuosiin, vaikka yleensä teemme sen vasta kesäkuussa. Mulla on ollut haaveena esikasvattaa osa kesäkukista itse, mutta tänäkään vuonna en saanut aikaiseksi ryhtyä moiseen. Lisäksi puutarhalla käynti kuuluu niin vahvasti meidän perheen traditioihin, että jotenkin itse kasvattaminen ei houkuta yhtä paljon kuin ihanat keväiset käynnit upeassa kukkaloistossa.

En tiedä, leikö lämpimien viikkojen ansiota vai löysimmekö aivan loistopuutarhan, mutta saimme matkaan niin reheviä ja upeita petunioita, lobelioita ja samettiruusuja, etten ole koskaan sellaisia nähnyt! Tarkoitus oli hakea vähän kurkuntaimia ja pari kukkaa, mutta ostimme lopulta useamman laatikollisen kukkia ja sovimme miehen hakevan kurkuntaimet ensi viikonloppuna, samalla kun hän hakee.. öh, lisää kukkia. Ollaan nimittäin haalittu sen verran noita istutusastioita pihaan, että eihän me niitä saatu vieläkään edes täyteen! Ehkä se itse kasvattaminen olis sittenkin ihan vaihtoehto, ainakin vähän niin kuin hätävaraksi.



Saimme anopin parvekkeella vuosia olleet kukkalaatikot itsellemme jokin aika sitten ja ruuvasimme ne kuistin kolmen ikkunan alle. Oon aina halunnut siihen kukkalaatikot, vaikka meillä olikin nyt lopulta haaveen toteutuessa vähän vääntöä siitä, voiko ne siihen oikeasti laittaa. Pelkään kuistin ulkovuorauksen puolesta, mutta mies oli sitä mieltä ettei se pahastu parista kukkalaatikosta. Meidän seiniä pitäisi muutenkin pestä, täällä oli ostohetkellä sen verran puustoa pihassa, että osa seinistä on edelleen ihmeellisen mötöroskan vallassa. Oikeasti haluaisin maalata vihreän talomme punaiseksi, mutta se lienee hieman pidemmän tähtäimen haave.



Mies vaalii kolmea pihassamme olevaa rautapataa ja on tosi tarkka siitä, että niihin saadaan aina heti alkukesästä asianmukaiset kukat. Itse tykkään laittaa eniten vanhaa puukiuasta, josta kehittelin ison kukkaruukun taannoisen kiukaanvaihdon yhteydessä. Seuraavaksi täällä aletaan varmaan keräillä maitotonkkia! Noita kukkia kun voisi ripotella loputtomasti pihaan erilaisissa astioissa, vaikka meillä onkin joka nurkka joka tapauksessa täynnä kukkivia perennoja ja pensaita.

Myös kesäkukkien erilaisiin hyötyihin pitäisi tutustua paremmin. Sen verran olen selvittänyt, että samettikukka torjuu joitakin tuholaishyönteisiä, kuten kirvoja. Myös monilla yrteillä on tällaisia vaikutuksia. Esimerkiksi Hyötykasviyhdistyksen sivuilta löytyy hyvää tietoa siitä, mitkä kasvimaan kasvatit ovat kavereita keskenään ja mitkä taas eivät. Sivuilla on myös lista erilaisten yrttejen vaikutuksesta tuholaistorjunnassa. Samankaltainen ja hyvin kattava lista löytyy myös täältä.



Hyödylisiä tai ei, niin kauniitahan nämä on! Nyt jos voisimme molemmat puolisoni kanssa vaihtaa lennosta alaa, niin meistä tulisi varmaan puutarhuripariskunta. Tai maaseuturetkioppaita, sillä mikään ei ole niin ihanaa kun etsiä uusia pieniä kylänraitteja ja hiekkateitä koluttaviksi. Vaikka luulimme ajelleemme parinkymmenen kilometrin säteellä jo kaikki pikkutiet läpi, niin tätä puutarhaa etsiessä löytyi vielä koluttavaa maisemaa. Aivan uskomattoman kaunista oli Mouhijärven perukoilla, voin suositella kyllä kaikille visiittiä Kosken puutarhalle!

Ja muuten! Tää tässä on blogin sadas postaus! Kiitos kaikille mukana olleille <3

Kommentit