Kesälakit

Olen koko talven tuijotellut eteisen seinällä olevaa vanhaa reppuani. Sen sisällä on selkeästi ollut jotakin, mutten oikein aikoihin ole enää muistanut mitä. Ehkä helpoin tapa lähestyä asiaa olisi ollut repun avaaminen joku kaunis päivä, mutta sitä en ole tietenkään saanut aikaiseksi. Siinä se on sitten roikkunut kuukausitolkulla, reppu jonka sisällöstä ei tiedä kukaan yhtään mitään.

Samaan aikaan olen etsinyt lasten kesälakkeja. Kun ensimmäiset lämpimät päivät tulivat, löysin vain yhden lippiksen joka sopi parhaiten eskarilaisen päähän. Onneksi nelivuotias sai synttärilahjaksi uuden Ryhmä Hau -lippisen, eikä olisi varmaankaan mitään muita lippiksiä kelpuuttanutkaan. Tokaluokkalainen oli lakkiarpajaisten häviäjä ja meni kouluun pipo päässä, kunnes löysin jostain kätköstä oman vanhan pitsihattuni ja lahjoitin sen hänelle.

Tänään vauva nukkui päikkäreitä supersikeästi. Olin parkkeerannut vaunut varjoon ulko-oven viereen, enkä viitsinyt alkaa nostelemaan niitä kynnysten yli sisälle sillä en halunnut häiritä hyviä unia. En myöskään uskaltanut lähteä kovin kauas vaunuista, joten puuhastelin niiden lähistöllä. Levitin soraa uuden pihaporttimme edustalle, kitkin rikkaruohot talon kupeesta, pesin pari ränniä, ikkunalautaa ja ikkunaa. Lopulta pihahommat alkoivat olla vähissä, joten siirryin oven sisäpuolelle ja aloin siivoilla kuistia. Ja lopulta, kurkistin myös mysteerireppuun.

No joo, varmaan arvasittekin jo että ne kesälakit oli siellä. Ovela piilo, jonka olemassaolon muistin sillä sekunnilla kun ensimmäinen pikachu-lippis osui käteen. Ja niitä lakkeja muuten oli. En muistanutkaan että niin hitonmoinen määrä! Luojan kiitos löysin ne ennen kun menin ostamaan uusia!

Vauva nukkui lopulta kolme ja puoli tuntia yhtä soittoa. Ei häirinnyt oman koiran haukku, eikä liioin naapurin. Ei ohiajavat moottoripyörät tai se, että itse metelöin vieressä. Eikä mikään ihme! Voiko parempaa päiväunipaikkaa ollakaan kuin piha maalla, jossa tuomi tuoksuu ja linnut laulavat kilpaa?