Niitty






Viime kesänä meidän pihassa oli multakasa. Tänä kesänä multa oli poissa ja tilalla sen ei ollut mitään. Nurmikonsiemenestä puhuttiin, mutta sitten mies tilasi netistä nittykukkien siemeniä pussillisen. Kovasti se niistä puhui ja mää kuuntelin, vähän sillee puolella korvalla vaan. Että jotain perinteisiä niittykukkia ja ei ne kuki kauheasti ekana kesänä.

Kun se siemenpussi tuli, oli mies kauhean innoissaan. Ensin se odotti sitä monta päivää ja sitten kylvettyään niityn rajasi sen narulla, ettei kukaan vaan kävelisi niiden siementen päältä. Sitten se kasteli sitä joka ilta ja mää en kauheasti puuttunut, kunhan lapsille välillä sanoin että älkää menkö sinne, sinne tulee niitty. Ja koko ajan aattelin mielessäni, että joskus ensi kesänä sitten, enkä niin sillee kiinnostunut.

Vaan sitten olin viikon poissa kotoa ja kun tulin kotiin, odotti meidän pihalla aivan mielettömän kaunis yllätys. Niitty olikin puhjennut kukkaan! Olin ihan  mykistynyt, koska koko ajan oli vaan odottanut ensi kesää. Mies oli vähän ihmeissään, koska oli mielestään kyllä sanonut että tokihan se nytkin kukkii. Mutta en mää ollut kuunnellut kuin vaan vähän puolella korvalla.

Onneksi se on tuollainen viherpeukalo, mun mies. Kyllä määkin tykkään laittaa mutten niin pitkäjänteisesti ja perehtyen. Ei mun jäljiltä mitään niittyjä kasva, parit orvokit ja petuniat vaan ja nekin usein kuolee. Ja tää niitty, tää on ihaninta mitä meidän pihaan on tehty pitkään aikaan. Tuskin maltan odottaa ensi kesää. Silloin kun sen pitäisi vasta kukkia kunnolla!

Kommentit