tiistai 8. tammikuuta 2019

Palapeittorakkautta


Rakastan erilaisista neliöistä virkattuja peittoja. Ne ovat kodikkaita ja samaan aikaan tosi vanhahtavia, mutta myös moderneja. Ehkä ajaton on se kuvaavin sana, sillä virkattu peitto sopii todellakin aikaan kuin aikaan!

Olen joskus tehnyt isoäidinneliöistä paljon vauvanpeittoja ja yhden isomman peiton jota kaavailin esikoiselle päiväpeitoksi, mutta josta ei sellaista ikinä tullut. Välillä peitto on ollut koristeena, välillä käytössä ja välillä kaapissa kun oon jotenkin pitänyt sen värejä niin kuluneina, että on tarvinut pitää niistä hetkeksi taukoa. Tällä hetkellä peitto on kuitenkin vakiopaikallaan parisänkymme päädyssä. Peitosta on muodostunut yksi kissjoen ja koirien makuupaikoista, joten pesuista huolimatta siinä alkaa villan lisäksi olla pieni koiramainen tuoksu. Mutta ei se mitään, vanhahan se on jo muutenkin!


Vanhan peiton lisäksi olen alkanut kaivata meille uusia peittoja (ne vauvanpeitot ovat matkanneet maailmalle jo aikaa sitten). Aloitin kesällä yhtä, kun inspiroiduin valtavasti Mollie Makes -lehden ekan numeron palamallista. Se on joskus aikaisemminkin täällä vilahtanut, mutta jäi aika pian sen jälkeen määrittelemättömän pituiselle tauolle, kun en vaan enää saanut itsestäni irti niitä samoja paloja suppealla väripaletilla.Vaan nyt oon tarttunut koukkuun uudestaan ja jatkanut sitäkin peittoa, jossa on aika paljon 100% villalankoja, eli siitä tulee lämmin ja ihana!



Kaikkia muita jämälankoja varten aloitin taas uuden peiton, sillä uskon vakaasti siihen että ne etenevät paremmin kun välillä saa vaihdella ruutumallia. Tähän työhön valitsin vähän isomman, 4,5 koukun ja tein isompia neliöitä, koska pikkupalapeittoja on jo tullut tehtyä kyllä. Keskiosaan tulee neljää eri väriä ja mallin kehittelin itse, sillä en jaksanut googletella sellaista kuin halusin. Myöhemmin muistin, että sen pyöreän isoäidinneliön nimi on tietty sunburst ja löysinkin siihen ohjeen samantien esim. täältä.

Mutta tämä oma malli on ollut oikein kiva ja oon ollut tyytyväinen siihenkin! Koska siinä on välissä tuplapylväitä, tulee siitä mahdollisimman iso vähemmällä näpertämisellä. Reunalangaksi olen virkannut ihan vaan luonnonvalkoista seiskaveikkaa, koska sitä löytyi jonkinmoinen alkuvarasto kotoa.



Ehkä näistä tulee lapsille päiväpeitot uuteen huoneeseen! Se olis realistinen tavoite, sillä näiden virkkaus todennäköisesti tulee etenemään samaan tahtiin kuin meidän remontti, eli silloin tällöin pienin rykäyksin. Joka tapauksessa palaprojektit on aina kivoja, sillä jämälankaa löytyy aina ja näihin on helppo palata silloin, kun ei oikein tiedä mitä muuta keksis.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Unelmakauppa



Viime viikot ovat olleet työntyteisiä. Olen kuvannut, kuvannut ja kuvannut, muokannut, säätänyt värejä, syöttänyt tuotetietoja, somemarkkinoinut, suunnitellut, ideoinut ja tehnyt yksinkertaisesti niin paljon kuin vain suinkin on mahdollista, jotta Kässäpuoti olisi valmiina tässä kuussa aukeavaan verkkokauppaan. Ja siis ihanaa, ihan hyvältä alkaa näyttää!

Kuten jo aiemmin syksyllä mainitsin, olen perustanut oman pienen lankakaupan, joka sijaitsee täällä meidän kylällä. Kauppa on vielä aika vaatimaton ja auki harvakseltaan, mutta se on olemassa ja se on ihana! Oon aivan superinnoissani kaikesta mitä saan sen parissa tehdä ja toivon, että löydän sen ympärille muitakin innokkaita ihmisiä, jotta kauppa saisi hyvän startin ja homma lähtisi rullaamaan.


Rakastan kaikkea lähellä tuotettua ja siksi Kässäpuotiinkin olen yrittänyt valikoida paljon kotimaisia lankoja. Niitä on ollut yllättävän vaikea saada, mutta muutama hyvä yhteistyö on jo vireillä, mikä on aivan mahtavaa! Toivottavasti kotimaisille langoille on kysyntää ja valikoimaa saadaan kasvatettua koko ajan.

Myös yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen kuuluu käsitöihin vahvasti ja myös sitä olen yrittänyt tuoda mukaan Kässäpuodin maailmaan. Myönnettäkööt, että mää oon just se sellanen joka tykkää neuloa yksin mököttäen sohvannurkassa, mutta nautin myös siitä valtavasta sosiaalisuudesta mikä käsitöiden ympärille on muodostunut. Sitä on somessa ja erilaisissa tapahtumissa. Eikä tarvitse mennä kuin kaverin lapsen synttäreille, niin löydät jonkun joka on valmis puhumaan kanssasi lankalaaduista ja erilaisista puikoista. Se on parasta!



Nyt kutsunkin kaikki mukaan Kässäpuodin maailmaan! Järjestämme tänä vuonna pari kertaa kuussa kässäiltoja, joista ensimmäinen on virkkausilta 12.1. Just sä olet enemmän kuin tervetullut! Kässäpuoti sijaitsee Hämeenkyrössä ja jos et oo täälläpäin, niin kässäiltojen hengessä voi olla mukana liittymällä Käsityökerhoon, kässäiltojen omaan käsityöryhmään facebookissa. Siellä käsitellään jokaisen kässäillan alla ja aikana siihen kuuluvista aiheista ja myös kaikki vapaa keskustelu, kommentointi ja kysyminen kuuluu tietysti asiaan!

Toivottavasti ryhmästä saadaan aktiivinen ja porukkaa mukaan sankoin joukoin! Tervetuloa!

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Aina ei tarvi uutta!


Taas on se aika vuodesta. Joulunjälkeinen ähky. Vaikka vuosi vuodelta yritän olla maltillisempi, niin tuntuu että tavaramäärä ja joulun överi meininki vain kasvaa kasvamistaan. Tästä on kiittäminen paitsi itseä, myös avokätisiä sukulaisia, jotka taas kerran lahjoivat meidät ja lapset melkoisen tukevaan joulukuntoon. Mutta mihin ihmeeseen tämä kaikki sijoitetaan, kun joka paikka on jo täynnä tavaraa?

Yritän aina joulun jälkeen kääntää tavaraähkyn voitoksi. Meillä on aivan valtavasti leluja joilla kukaan ei leiki, mutta jouta kukaan ei jaksa käydä läpi. Joulun ja syntymäpäivien jälkeen on sen aika. Kun lapsi on saanut uusia ja mieluisia leluja, kaivellaan ne vanhat hutihankinnat esiin ja lajitellaan kirppikselle.



Tänä vuonna innostuin olemaan erityisen tehokas, sillä olen lykännyt lelujen perusteellista siivoamista jo kauan. Itse en ole vuosiin ostanut lapsille leluja kuin kirppikseltä, mikä ehkä on aiheuttanut sen että niitä on tullut ostettua aika herkästi sopivan löydön sattuessa kohdalle. Ja vaikka löytö olisi kuinka hyvä, se ei ole tarpeellinen jos sillä ei kukaan leiki. Laatikot ja kaapit pursuavat tavaraa ja kukaan ei oikein ole saanut niillä kivoillakaan leluilla hyviä leikkejä aikaiseksi, kun ne huonot ja rikkinäiset tursuaa siellä seassa. Siivoaminenkin on ollut yhtä tuskaa, kun mikään ei vaan mahdu mihinkään.


Innostuessani siivoan aina siten, että leväytän koko roskan keskelle lattiaa (tässä tapauksessa tosin pienissä erissä, meidän lelut ei ikinä mahtuisi keskelle lattiaa kerralla) ja lajittelen ne pinoihin. Nämä kirppikselle, nämä roskiin, nämä tohon koriin, nämä tähän, nämä laatikkoon... ja ai vitsit se on puhdistavaa! Etenkin kun oikea flow sattuu päälle, saa sitä kamaa karsittuakin ihan kivasti. Joskus kun vähän tökkii ja tulee sellainen olo, ettei kykene luopumaan mistään!

Koko päivän mittaisen operaation jälkeen kuskasin kirppikselle kaksi isoa kestokassillista tavaraa ja roskikseen viisi muovikassillista. Siis viisi. Tosin hieman synninpäästöä annettakoot siitä, että juuri mikään roskikseen päätyvistä leluista ei ollut meidän itse hankkima, vaan koko läjä oli lahjaksi saatuja halpoja leluja, jotka eivät ole kestäneet edes korissa lojumista vaan ovat haljenneet ja murskautuneet siellä käyttökelvottomiksi. Uskokaa kun siis sanon, että älä koskaan osta lapselle halpaa lelua. Saat aikaiseksi korkeintaan pahaa mieltä, kun lelu hetipian rikkoutuu ja joudutaan heittämään pois.


Koko homman suurin huipentuma ei kuitenkaan ollut säilytystilan lisääntyminen tai äidin henkinen puhdistautuminen ryönän vähentyessä, vaan uudet kivat leikit! Vaikka joululahjalelut ilahduttivat, on meillä parhaat leikit lelujen läpikäynnin jälkeen saatu aikaiseksi niillä samoilla vanhoilla leluilla, jotka ennen lojuivat sotkuisina laatikoissa. Etenkin junarata on leikittänyt taas ennenkuulumattoman paljon, kun lajittelin ratapalat ja pikkutavarat omiin laatikouhinsa ja siivosin ylimääräiset kamat pois.

Jos siis kaipaat lasten leikkeihin uutta puhtia, älä osta uutta lelua. Tee suursiivous! Lupaan, että se kannattaa.

perjantai 28. joulukuuta 2018

Salmiakkilapaset


Joskus yhden ja kahden lapsen äitinä oli aikaa sen verran, että kiersin erilaisissa tapahtumissa myymässä omia neuletöitäni. Eihän se sillee mitenkään tuottoisaa ole, mutta oli kiva harrastus, joka maksoi itse itsensä. Myyjäistuottoja tuli aina sen verran, että köyhänä opiskelijana oli varaa ostaa lisää materiaaleja ja muutenkin harrastaa.

Siihen aikaan tein myyntiin paljon salmiakkilapasia. Tykkään tosi paljon kirjoneulelapasista, sillä ne ovat paksut ja lämpimät ja muotoutuvat paremmin käteen kuin tavalliset neulotut lapaset. Aluperäisissä oli suoraan peukaloaukkoon tehty erivärinen peukalo, yleensä keltainen tai vihreä. Nyt eräänä päivänä puodilla istuessani aloin kuitenkin päässäni soveltaa ohjetta jonkinmoisen peukalokiilan suuntaan ja pakkohan se oli sitten heti kotiin päästessä kokeilla!


Halusin lapasiin suoran peukaloaukon sijaan peukalokiilan, joka sulautuisi kirjoneulekuvioon. En ole ennen kiiloja tehnyt, joten jouduin neulomaan sen kolmeen kertaan ennen kun sain sellaisen, joka näytti hyvältä ja istui täydellisesti. Edelleen peukalon tyvikohta on hieman kökkö, mutta se johtuu enemmänkin hätäisestä työtahdista ja huolimattomuudesta kuin huonosta suunnittelusta. En vaan yksinkertaisesti jaksanut päätellä ihan niin justiinsa.


Lapasten lankana on Léttlopi, 100% islantilainen villalanka, josta haluaisin kokeilla tehdä myös villapaidan! Varsin hyvin tämä passasi kuitenkin myös lapasiin. Puikkosuositus oli 4-5, mutta lapsiin sopi paremmin käyttämäni 3,5, sillä lapasten kuuluu mielestäni olla tiiviit ja hieman huopua käytössä sisältä. Sellainen lapanen, jolla voi tehdä lumipalloja kastelematta heti sormiaan, on enemmän kuin täydellinen!


En punninnut paljonko lankaa meni, mutta kuvassa näkyy ylijääneet möttöset. Kerässä on 50g ja kahdesta kerästä ei ehkä kyllä ihan kolmatta lapasta tulisi. Pääsevät siis raitalangaksi sukkiin, niitäkin tarttisi tehdä taas lisää!

Lankaa on mahdollisuus ostaa myös puodiltani, jonne aukeaa verkkokauppa tammikuussa! Ennen verkkokaupan aukeamista tilauksia voi tehdä facebookin kautta tai sähköpostilla. Ja toki siellä saa tulla käymäänkin, jos liikutte meilläpäin. Tammikuun alussa on taas neuleiltaa luvassa!

Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

maanantai 19. marraskuuta 2018

Kun lapsi sai huonot geenit


"Missä sun heijastinliivi on? Taksi tulee ihan just!"


"En mää tiiä!"

"No pitäis tietää! Näätkö sä kuinka pimeää ulkona on?!"


"No se on varmaan jääny eskariin!"

"Varmaan?"


"On jääny eskariin!"

"Et sä voi jättää sitä sinne! Tajuutko kuinka pimeää tuolla ulkona on! Ei se taksi nää sua jos sun heijastinliivi on ESKARISSA!"


Tuntuu että on jo sadas marraskuinen aamu kun käymme lapsen kanssa tämän keskustelun. Heijastinliivi ilmestyy aina silloin tällöin kotiinkin, mutta lähes aina se loistaa poissaolollaan. Lapsi sen sijaan ei loista. Hän odottaa aamuisin taksia säkkipimeän, katuvalottoman kotitiemme varressa. Toki hänet on vuorattu erilaisilla pikkuheijastimilla ja olen jopa ommellut reppuun virkattuja heijastinkoristeita kiinni. Silti näkyvyys on heijastinliivistään huolehtivaan isosiskoon verrattuna aika kehno. Hävettää olla se äiti, joka antaa lapsensa odottaa aamutaksia marraskuussa selvässä kuolemanvaarassa. Onneksi katuvalottomuus tarkoittaa sitä, että asumme aivan hemmetin syrjässä. Autoliikennettä kotitiellämme ei aamuisin juurikaan ole, jollei naapuritilalle olla juuri aamuksi tilattu siementäjää tai rehukuormaa.

Päätän olla hyvä äiti ja laitan eskariin ystävällisen wilmaviestin, jossa pyydän heitä muistuttelemaan lasta heijastinliivin mukaanotosta. Jos tuo vaikka jouluun mennessä oppisi. Eskarista ystävällinen tekstiviesti takaisin. Heijastinliivi ei ole siellä. Käännyn seuraavaksi iltapäiväkerhon puoleen ja mietin kuinka paljon sitten hävettää, jos liivi onkin kotona minun jäljiltäni. Olen varmana tunkenut sen siivotessani johonkin koloon ja unohtanut sinne.


Iltapäivällä otan yhteyttä iltapäiväkerhoon uudelleen, koskien tällä kertaa esikoista. Hän menee kahtena päivänä kuukaudessa suoraan koulusta kotiin, mutta ei tänään vastaa kotiin tultuaan puhelimeen. Ensin soitan miehelleni, jonka pitäisi olla kotona jo puoli tuntia lapsen jälkeen. Mies on hämillään, sillä hän on juuri tullut kotiin, mutta lapsi ei ole kotona. Soitan hädissäni iltapäiväkerhoon. Lapsi on siellä. Aivan kuten olen edellisellä viikolla ilmoittanut: Ilttikseen maanantaina ja kotiin tiistaina.

Että joo, enpä ihmettele että näillä geeneillä varustettu kuusivuotias hukkailee vähän heijastinliiviään. Luojan kiitos olen sentään tottunut omaan hajamielisyyteeni jo sen verran, että varustaudun yleensä pahimpaan. Parempihan se on, että lapsella on kotiavain mukanaan yhtenä ylimääräisenä päivänä, kuin että olisin unohtanut antaa sen huomenna mukaan.

Marraskuutsempit kaikille. Kohta se on ohi!