haalarikriisi

Mä olen sellainen monivuotisten toppahaalarien ostaja. Tiedätteks. Että jo kaupassa hypistellään materiaaleja, saumoja, vetskareita ja mietitään värejä. Että "Meneeks tää nyt kaikilla kolmella lapsella ja sopiiks tää väri sekä tytölle, että pojalle??"

Yleensä se sujuu mainiosti. On ihanaa kun uusi talvi koittaa ja satojen eurojen kauppareissun sijaan kaivetaan tiiviisti pakatut, keväällä säilytystä varten pestyt ja puunatut haalarit jostain puusohvan sisuksista naulakkoon ja se on siinä. Ostettavaksi jää korkeintaan uudet, ehjät hanskat ja pari kauluria.

Tänä vuonna kaikki on kuitenlkin ollut toisin. Havahduin nimittäin jossain vaiheessa siihen, että esikoisen ja kuopuksen haalarit ovat tulleet jo jossain sattumalta vastaan ja ne on nostettu naulakkoon, mutta keskimmäisen haalari ei. Ensin elin toivossa, mutta sitten ahdistuin ja aloin etsimällä etsiä. Ja siis en! Löydä. Sitä. Mistään.

Olen etsinut yläkerrasta, alakerrasta, kuistista ja pihasaunan kesähuoneesta. No, oikein muualta ei voi etsiäkään koska meillä on niin pienet tilukset, hehe. Joka tapauksessa etsitty on ja haalaria ei löydy. Onneksi yhä sataa vettä ja lapsella on toki asiaankuuluvat toppahousut ja ihan ok takki lumisille säille, mutta kyllähän viisivuotias nyt haalarin tarvitsee kunnon lumileikkeihin! Ahdistaa. Ehkä täytyy jopa ostaa uusi. Pitääkö silloin edelleen käyttää harkintaa ja miettiä millainen menisi vielä kuopuksellekin, vai onko aika höllätä ja ostaa ihan mikävaan haalari, kun nyt vaan olis haalari? En tiedä, mutta toistaiseksi pidän peukkuja ja jatkan etsintöjä.

Toinen kuvan haalareista liittyy tapaukseen.