Montako paitaa on liikaa?


Siivosin vajaa kolevuotiaan poikani vaatekaapin vapaapäivän kunniaksi. Mulla on ollut semmonen joku mystinen käsitys, että hänellä ei olis kauheen kamalasti vaatetta. Ainakin paidoista luulin olevan pulaa ja aika monen vaatteen ajattelin olevan jäämässä pieneksi. Mutta sitten järjestin Puuskin kaapin ja siellä oli ihan älyttömästi vaatetta! Ainakin sellaiselle pojalle, joka on lähinnä kotona ja käy päivähoidossa, eli ei tarvitse kuin ihan perusvaatetta vähäsen.

Olen siis ostellut jopa itseltäni salaa aika paljon. Mulla oli Puuskin syntyessä kauhea kriisi kun mietin että on niin vaikeaa pukea poikaa, niille on niin ankeita vaatteita ja kaikkea. Mutta enää ei oo sitä ongelmaa, ei todellakaan.



Eli kuinkas sitten kävikään! Tässä laskutulos:

- 28 paitaa (eri paksuisia)
- 18 paria housuja
- 2 jumpsuitia
- 2 villatakkia
- 1 huppari

Lisäksi tietty sukat ja alusvaatteet, uikkarit, villahaalari ja muuta tämmöstä pientä. Myös shortseja on tuonne pinon taakse jemmannut, enkä edes vilkaissut niitä, viikkasin vaan piiloon. Mutta en nyt ihan näe, että näitä tarvisi lähteä hankkimaan lisää ennen kesää. Silloin ehkä voisi olla parin lyhythihaisen paidan paikka. Muuten selvitään enemmäin kuin hyvin.


Ja olihan siellä tietty niitä pieneksi jääneitäkin. Oikein viisi kappaletta. Josain syystä olin kehitellyt itselleni mielikuvan kokonaan uusittavasta vaatevarastosta. Mutta onpahan nyt ainaski siisti kaappi, siitä oon tosi iloinen! Ehkä hän hillitsee itsensä eikä sotke sitä pariin kokonaiseen päivään, niin että minä saan hetken nauttia siisteydestä. Puuskilla kun on tapana vetää koko kaapin sisältö lattialle ja heittää sitten vaatteet yksitellen pinoon: "En halua pukea tätä, enkä tätä, enkä tätä...". Pieni diiva asuu poikani sisällä.

Pyykkikorin sisältö jäi laskelmieni ulkopuolelle. Siihen en uskaltanut edes kajota. Jo kaksi koneellista on pyöritetty tänään ja yhä se pursuaa yli, hehe.


Just nyt muuten soi The Nationalin Nobody else will be there. Rakastan näitä melankolisia biisinnimiä. The Nationalin paras biisi tosin on Conversation 16. Menkää ja kuunnelkaa.

Kommentit