Eskarikutsu

Kasasin Nöpölle kesän tienoilla oman koulupöydän muualta kotoa ylijääneistä hyllynosista. Pöytä on ollut siitä asti aikamoisessa kaaoksessa, sillä viisivuotias harvemmin viihtyy pöytänsä ääressä, vaan piirtää ja askartelee yleensä muiden seurassa keittiössä. Menneellä viikolla tapahtui kuitenkin jotakin niin mullistavaa, että sisäinen koulupöytäjärkkäilijäni heräsi ja oli pakko laittaa pöydälle kerääntyneet roskat, moskat ja paperit ojennukseen.

Lapseni sai kutsun eskariin.

Tai ei nyt varsinaista kutsua, vaan sen lapun jolla pyydetään ilmoittamaan lapsi eskariin. Mutta kuitenkin. Minun - ei ensimmäinen vaan - toinen lapseni menee eskariin. Sen ensimmäisen eskaritaival alkoi nimittäin oikein kivuttomasti. Pöttis on aina ollut reipas ja taitava ja odottanut kovasti eskarin ja koulun alkua. Siksi tuntui ihan luontevalta että minun vanhin, ensimmäinen lapseni täytti yhtäkkiä kuusi ja meni eskariin ja sitten seitsemän ja meni kouluun. Se oli jopa tosi jännittävää ja kivaa ja hienoa. Ja tottakai on hienoa että myös Nöpö menee. Mutta silti nyt on ihan erilaista. Minun toinen lapseni menee eskariin.

Meillä on yläkerran huone kaikkein eniten alkuperäisessä kunnossa. Alakerrassa on remontoitu edellisen omistajan toimesta niin, ettei heti päällepäin uskoisi että tämä talo on yli satavuotias. Yläkerrassakin on rempattu paljon ja paneloitu rumasti, mutta siellä on silti vielä vähän sellaista vanhan talon tunnelmaa. Vinttitunnelmaa. Siellä on myös iso ruma tiilitakka, joka ei ole käyttökelpoinen, mutta mikä on myös liian suuri purettavaksi. Olemme yrittäneet sulauttaa sen seiniin maalaamalla sen seinien väriseksi, mutta se on hankalaa niin massiivisen takan kanssa. Sitä paitsi tytöt piirtelevät siihen säännöllisesti vaikka väittävät etteivät piirrä. Tai sitten meillä asuu tonttu.

Takan oikealla puolella on tyhmä koko jonne ei oikein mahdu mitään, paitsi tämä koulupöytä. Se on vähän vinossa koska lankkulattia on vino, mutta ei se haittaa. Se on onneksi kuitenkin kivan tilavasiihen mihin se on tarkoitettu, eli piirtämiseen ja kirjoittamiseen. Piirtää voi vähän vinossakin. Koulupöydän tavarat on haalittu kirppiksiltä lukuunottamatta peltipurkkeja, jotka ostin Domdomista ja ukulelea, jonka ostin jostain musiikkikaupasta aika monta vuotta sitten. En ole vieläkään opetellut soittamaan sitä.

Kun muutimme tähän kotiin, oli Nöpönen juuri täyttänyt kolme. Ajatella, että hän on koskaan noin pieni ollutkaan! Kohta kolme vuotta täyttää Puuski, joka odottaa jo todella paljon omaa eskaritaivaltaan. Veikkaampa että sekin koittaa aivan liian pian.