Kukkajuttuja

Ai mitäkö kuuluu? Sairastelua! Flunssakausi kiersi perheessämme kaikki (muut paitsi teräksisen vastustuskyvyn omaavan Nöpön) ja ajattelin pahimman olevan ohi. Mutta ei. Tiiättekö mikä meillä on nyt menossa? No uusintakierros. Pöttiksen tämänhetkinen flunssa on lievä, mutta sisältää kuumetta ja tässä sitä siis taas ollaan, kotona lasten kanssa. Saimme onneksi jaettua loppuviikon päivät niin että minä olin pois töistä eilisen ja mies tämän päivän. Näin kummallekin tulee vain yksi poissaolopäivä.

Kotona oleminen on huomattavasti kevyempää kun sairastaja on melkein kahdeksan-, eikä esimerkiksi melkein kolmevuotias. Tosin terveyskeskuksessa saimme jonottaa melko tovin, mutta jollemme huomioi tätä muutaman tunnin lovea aamupäivään, on se sujunut oikein rattoisasti potilaan pelaillessa puhelimella ja minun askarrellessani pienempien kanssa.

Ostimme kauppareissulla narsisseja ja istuttelimme niitä Puuskin kanssa kakkuvuokiin. Lapsille oli aivan ehdottoman tärkeää että ostamme kaupasta myös värilajitelman tipuja, jotka Puuski asetteli tarkkaan järjestykseen kukka-asetelman reunalle.

En ole mikään viherpeukalo, toisin kuin mieheni joka on sitä todella. Siksi narsissien painelu suoraan riviin kakkuvuokaan kävi ihan työstä, mutta eihän sen lopputuloksen tarvikaan mikään timanttinen ollakaan. Joskus viime kesänä sain luvan hakea naapurin pihasta pioneja ja kävimme kaivamassa ne veljeni kanssa ylös yöllä kun olimme sattuneet valvomaan tosi myöhään eikä ollut mitään tekemistä. Katsoin niille sopivan paikan ja perustimme penkin sinne. Aamulla mieheni huomasi pionit pihassamme ja järkyttyneenä siirsi ne vähän matkan päähän. Olin kuulemma laittanut ne ihan väärään paikkaan.

Kaikkea viherpeukalointia en kuitenkaan jätä puolisolle. Vaikka puutarha on vahvasti hänen aluettaan, on kasvimaa minun. Rakastan suunnitella sitä jo heti vuodenvaihteen jälkeen ja heti keväällä kääntää ja tasoittaa maata, hankkia siemenet, kylvää ne ja hoitaa kasvimaata koko kesän. Tosin mieheni on tästäkin vallannut siivun sillä hän kastelee kasvimaan säännöllisesti. Se onkin hyvä, sillä olen melko hyvä unohtamaan nuo kasteluhommat.

Olin jo valmistautunut henkisesti lumien sulamiseen hiljalleen, mutta tiistaina saatiinkin sitä vielä todella paksu kerros. Olin kotona töistä noin puoli kahdeksalta ja sain kolata vielä kahdeksaan ennen kun pääsin sisälle. Huh näitä päiviä! Mutta ei ainakaan tarvitse hermoilla siitä että ei ehdi saada kasvimaasuunnitelmia valmiiksi kun kasvimaa on niin syvän lumikerroksen alla että viereinen vattupuskakin on kohta peittynyt kokonaan.

Toisaalta ihanaa että kerrankin tuli kunnolla lunta! Ei se kevätfiilis tästä minnekään katoa sen myötä, sillä aurinko on ja pysyy.