Pitsimatto - päivä 2


Jee, se on taas pitsimaton aika! Se on sunnuntai ja hiihtolomaviikko on ainakin meidän osalta nyt taputeltu. Tai minun  osaltani se on ollut taputeltu jo, sillä olen lomaviikon viikonloput töissä. Todellinen arkihan iskee kasvoille kuitenkin aina vasta sitten kun pitää alkaa herätellä lapsia hoitoon ja kouluun. Meillä ainakin! Töihinlähtö on valtavan kevyttä kun mies on kotona tai mummu tulee vahtimaan lapsia. Arjen tuntu tulee siitä lyhyestä matkasta päiväkodille kun tarkistat sataan kertaan että kaikilla on varmasti kaulurit, kuivat hanskat ja villasukat, sekä tarpeeksi varavaatetta mukana.

Vaikka ei täällä kyllä kouluun ketään ole herätelty enää hetkeen. Ekaluokkalaisella on oma herätyskello johon hän herää, ottaa itse aamupalaa, puhee, pesee hampaat ja sitä rataa. Kyllä se on reipas! Onko muilla näin reippaita ekaluokkalaisia?


Ja sitten siihen mattoon! Seuraavaksi lähdetään virkkaamaan neljättä kerrosta joka menee niin, että tehdään aina edellisen kerrosten pylväsryhmien väliin kaksi pylvästä ja niiden väliin virkataan aina 2kjs. Koko kerros siis virkataan vuorotellen 2p, 2kjs ja suljetaan lopuksi renkaaksi. Viidennellä kerroksella edellisen kerroksen ketjusilmukoihin virkataan kolme kiinteää silmukkaa ja näiden väliin aina kolme ketjusilmukkaa. Eli 3ks, 3kjs vuorotellen ja suljetaan lopuksi renkaaksi. Toivottavasti kuva havainnollistaa onnetonta sanallista kuvausta, hehe.

Koska haluamme aloittaa tämän jälkeen seuraavan kerroksen viimeisen ketjusilmukkalenkin keskeltä, päätetään kerros seuraavalla tavalla:




Eli virkkaa 1 kjs ja tee sen jälkeen kerroksen aloitussilmukkaan pylväs korvaamaan kahta seuraavaa ketjusilmukkaa. Näin saat siistin kaaren, mutta aloitussilmukka jää kaaren keskelle vasemman reunan sijaan. Tämän jälkeen virkataan vielä kuudes kerros.


Virkkaa ensin kaksi kjs. Sitten virkkaa edellisen kerroksen ensimmäisen kiinteiden silmukoiden ryhmän keskimäiseen silmukkaan kaksi pylvästä. Tämän jälkeen taas kaksi kjs ja seuraavaan edellisen kerroksen ketjusilmukoihin kaksi kiinteää silmukkaa. Toista tätä, eli 2kjs, 2p, 2kjs ja 2ks. Kun kerros on päättynyt, niin voit katkaista kuteen ja päätellä sen. Ensi kerralla virkkaillaan eri värillä!

Kuten jo sanottua, voit tietysti jatkaa myös samalla värillä, vaikka mallimatto onkin kaksivärinen. Voit joka tapauksessa katkaista kuteen, sillä aloitamme seuraavan kerroksen eri kohdasta.

Kivoja virkkaushetkiä!

Kommentit