Inspiraatiotiistai 8


Minne sä aiot matkustaa kesälomalla? Meillä suunnitelmat ovat vielä auki. Yksi asia on kuitenkin varma, nimittäin se että kotosuomessa pysytään. Kotimaanmatkailu ei tietääkseni kovin suurta kansansuosiota nauti, sillä ainakaan omassa lähipiirissäni kukaan ei ole koskaan ymmärtänyt omaa innostustani etsiä täydellistä lomapaikkaa Kainuusta tai Varsinais-Suomesta. Minulle kotimaanmatkailu kuitenkin edustaa lomailua parhaimmillaan, sillä rakastan kiertää ympäri Suomea. Tykkäämme koko perhe ajella autolla ja katsella maisemia ja tällaisille reissuille on helppo ottaa myös koirat mukaan! Lisäksi muutaman sadan kilometrin säteellä on myös helppoa ja mukavaa matkustaa lasten kanssa yksin. Tämä tuleekin tarpeeseen tänä vuonna, sillä emme vietä miehen kanssa päällekkäistä kesälomaa lainkaan. Tästä syystä jaankin teille joitain kivoja löytöjäni kotimaan matkailupaikoista, joita olemme ensi kesäksi harkinneet. Lähde säkin lomalle lähelle!

Ai mitäkö siellä lomalla sitten tehdään? Lasten kanssa kannattaa valita kohde jossa on eläimiä. Pienten lasten kanssa voi myös vuokrata melko pienen mökin, koska lomalla ne haluaa kuitenkin nukkua samassa sängyssä joko keskenään tai vanhempien kanssa. Meillä elämyksiä ovat esimerkiksi lähiseudun kesäkioskit ja -kahvilat, luontopolut, leikkipuistot ja ravintolat. Kannattaa myös selvittää, onko lähistöllä loma-aikananne paikallisia tapahtumia, tai vaikkapa markkinat!

Nöpö ja Puuski toissakesänä Saarilan tilalla. Vahva suositus! Tänne me mennään toistekin.





Kommentit