Kuistin kevätsiivous



Oon aina ollut melkoinen kuistirakastaja. Edellisessä kodissamme oli aivan upea vanha kylmä rintamamiestalon kuisti, jossa kesäaikaan saatoin vain oleilla ja fiilistellä kuistitunnelmaa. Nykyistä taloamme etsiessäkin yksi kriteereistämme oli, että meillä olisi kuisti. Haaveilin kuinka kuistissa olisi pitsiverhot, ruukkukukkia, räsymattoja ja ristipistoin koristeltuja tyynyjä. No jaa, ei tullut ihan sellaista kuistia, ainakaan vielä! Kuistista tuli nimittäin koirien huone. Muutettuamme kotiimme kolme vuotta sitten hankimme ensin yhden koiran, sitten toisen. Ja yhtäkkiä kuisti oli koirien valtakuntaa ja kaunis perintöpuusohva koirien oma makuupaikka. 

Meidän pienessä kodissamme kuisti on ainoa huone, jossa on suljettava väliovi. Tästä syystä koirat viettävät aikaansa aina siellä, kun eivät voi syystä tai toisesta olla sisällä. Esimerkiksi lenkin jälkeen kuraiset koirat kuivattelevat kuistissa ja ravistelevat rapaa ympäri lattioita. Lisäksi se toimittaa ihmisasukkaiden kurateisen virkaa, jonne riisutaan lasten likaiset ja kuraiset vaatteet. Eli siellä on aina likaista. Aivan hemmetin likaista. Ei toivoakaan ristipistotyynyistä, verhoista tai räsymatoista. Lattialla on paljaaksi kulunut talja ja ruma, mutta käytännöllinen kuramatto. Tekstiilien virkaa toimittavat koirien omat, pahanhajuiset peitot ja joka paikassa on koko ajan niin paljon kenkiä, etten ole jaksanut sisustaa kun ensin pitäisi aloittaa raivaamalla ne kengät.



Sitten, eräänä päivänä tein päätöksen. Ajastin kännykän kellon piippaamaan parin tunnin päähän ja päätin että nyt mää teen sen. Järjestän tämän hemmetin kuistin! Päätin että siivoan kuin viimeistä päivää tuon kahden tunnin ajan ja sitten vain lopetan, vaikka olisi kuinka kesken. Jotenkin tuntui, että selkeä aikaraja motivoi enemmän kuin pitkä, loputon ja päättymätön urakka.

Vaikka noin niinkun lähtökohtaisesti en pidä uuden ostamisesta tai tavaroiden poisheittämisestä, niin pidän sitä kyllä joissain tilanteissa aivan jär-kyt-tä-vän puhdistavana. Kuten tällä kertaa, kun heitin vihdoin roskikseen ne kahdeksan hanskaa, joille viimeiden parin vuoden kuluessa vaan ei oo löytynyt paria. Aion myös lähteä viikonloppuna kirppiskierrokselle ja ostaa kuistiin jotain, mistä oon haaveillut. Ja pelargoneja lähtee myös hankintalistalle läjä! Ihanaa!

Onko sulla kotona paikkoja, jotka vaan ei toimi ja pysy siistinä? Eteinen taitaa olla niistä se tyypillisin. Joten jos jollain on heittää hyviä vinkkejä esimerkiksi hanskojen ja pipojen organisointiin, niin otan ilolla vastaan! Olen valmis kokeilemaan kaikkea.


Ja hei - blogin oman feisbuukkisivu on nyt auki, joten menkää siis tänne ihmettelemään ja tietysti tykätkää! Sieltä pääset helposti ja vaivattomasti seurailemaan meidän touhuja. Tervetuloa!

Kommentit