Nokkospiirakka

Vihdoinkin! Meille tulee tänä vuonna perunamaa. Kasvimaa pihassamme on ollutkin aina muutosta saakka, mutta perunamaa on antanut odottaa itseään jokusen vuoden. Nyt ollaan kuitenkin saatu raivattua tilaa sen verran, että entisen kuusiaidan juureen on tulossa tänä vuonna perunaa! Aikansa se otti, kun käänsin maata sekä syksyllä, että keväällä (lapiolla ja kuokalla tietysti) ja kaivoin maasta noin tonnin kiviä ja juuria. Mutta nyt alkaa tuntua siltä että kannatti. Mulla on tosi romantisoidut lapsuuden muistot perunamaasta. Mummulassa oli niin iso perunamaa, että sitä käännettiin traktorilla, vaikkei mummu missään maatilalla asu vaan ihan taajamassa. Edelleen sieltä saa hakea kesällä kassikaupalla perunaa. Harmillisesti asumme vaan nykyään eri maakunnissa, joten omalle perunamaalle oli todellakin tilaus!

Paikka ei ole ihan optimaalisin, sillä pihasaunan varjo lankeaa perunamaan ylle osan päivästä, mutta vaihtoehtoja paikan suhteen oli niin heikonlaisesti, että päädyimme silti tähän. Maahan perunat saatiin viikonloppuna ja ympärille olen askarrellut risuaitaa, jotta kanat eivät niin helposti pääsisi sinne kuopsuttelemaan. Kun kyykin aidan vieressä, tuli viereeni kuusivuotias kastelkannun kanssa.

"Äiti mä vähän kastelen näitä ihania nokkosia tässä, niin sä pääset tekemään ihanaa nokkospiirakkaa!"

Mies kuuli tämän ja tuli pakalle. Käytiin seuraavanlainen keskustelu:

"Siis kasteletko sä nokkosia?!"

"Joo-o, mä kasvatan niitä että äiti voi tehä nokkospiirakkaa!"

"Nokkospiirakkaa? Kuulostaa omituiselta."

"Hah, hölmö mies! Sinä se et ymmärrä kunnon nokkospiirakasta mitään!"

Siinä se sitten kasteli, nokkosia. En mä koskaan ole edes mitään nokkospiirakkaa tehnyt, pannaria vaan ja lättyjä. Mutta onpahan jotain mitä odottaa! Ootan nimittäin itsekin kovasti, millaista se äitin tekemä kunnon nokkospiirakka on.

Risuaidan tein miehen lopputalvesta karsimista puunoksista. Olimme jo aikeissa polttaa tai silputa ne, kun innostuin rakentamaan aidan. Yritin tehdä niin tiiviin, että koirat ja kanat eivät ihan heti sinne viitsisi yrittää, mutta kuitenkin niin harvan, ettei se varjostaisi liikaa. En tiedä millaisia risuaidat oikeasti ovat tai onko niille ylipäätään mitään standardia. Olen kuitenkin tähän tosi tyytyväinen, sillä sen askartelu on ollut kivaa ja siitä tuli yllättävän tukevakin! Yhdessä reunassa perunamaata on sipulia, keskellä perunaa ja reunaan olisi tarkoitus laittaa vielä hernettä.

Kanojen haudontapuuhista emme ole vieläkään ihan varmoja. Kukaan kanoista ei tunnu selkeästi hautovan, vaikka ne kyhnöttävätkin välillä vuoron perään pitkiä aikoja sisällä. Jonkinlaista kränää niillä on myös. Viime kesänä kuoriutuneista kanoista valkoinen Sohvi on päässyt hyvin parveen mukaan, mutta toffeenvärinen Klaara tuntuu olevan muiden kuisaamisen kohteena. Niillä on nyt melkoisen iso ulkotarha, joten ne pääsevät onneksi halutessaan vaikka erillisiin tarhoihin, jos sopua ei muuten synny. Jotenkin tämä kanahomma on vienyt kyllä mennessään ja suunnittelimme jo toisen kukon hankkimista ja parven jakamista kahtia! eli jos jollain on ylimääräisiä leikkimökkejä, niin meille voi tarjota kakkoskanalaksi.

Myös kasvihuonekuume on muuten huipussaan! Puhuin tästä eilen miehelle, joka parahti että eihän semmoinen mahdu mihinkään. Hetken kuluttua hän kuitenkin tuli luokseni ja sanoi, että hän haluaa sinne sitten kaikki omat chilinsä. Eli kasvihuonehommia tiedossa viimeistään ensi kesänä!