Oikeaa hoitomuotoa ei ole

Lomakausi on aluillaan ja monelle lapselle koittaa päivähoidosta kaivattu kesätauko. Meillä lapset lomailevat vähän eri tahtiin. Koululainen koko koulun kesäloma-ajan, Nöpö heinäkuun alusta eskarin alkuun saakka ja Puuski heinäkuun alusta aina elokuun loppuun asti. Oon itse heinäkuun lomalla ja mies elokuun. Vähän haaveiltiin yhteisestäkin loma-ajasta, mutta päivähoidon maksuton kuukausi ja kesäalennukset sanelivat lopulta loma-ajat. Niin tai näin, niin loman tarpeessa ollaan koko sakki, oli se sitten milloin hyvänsä!

Talven aikana on koettu monet itkut. Lasten päivähoitopaikka on aivan loistava ja he viihtyvät siellä hyvin. Silti ikävä äitiä on usein kova ja itsekin nautin (kukapa ei) enemmän arkisista vapaapäivistä kuin aikaisista herätyksistä ja siitä loputtomasta harmituksesta, kun joka päivä on eri sää ja pitäisi olla kartalla siitä missä on kurahousut, kumpparit ja fleecetakki. Tarviiko kauluria ja onkohan hoidossa varahanskat vai onko mies ne eilen lapsia hakiessaan tuonut kotiin. Jos on, niin missä #%&## ne on?! Kaikilla kiristää pinnaa, kun yksi haluaisi syliin, toinen ei löydä kenkiään ja ne pirun hanskat on edelleen hukassa. Kaiken tämän keskellä joku ilmoittaa, että tänään on pehmolelupäivä, me mennään nyt äiti tästä eteisestä kiireessä vielä etsimään sopivat pehmolelut mukaan. Niin että jos minä ja lapset saisimme päättää, niin kyllä minä(/puoliso) ainakin hoitaisin lapsia kotona.

Jaoin jokin aika sitten blogin fb-sivulla tämän ah-niin-mustavalkoisesti kirjoitetun hesarin jutun tutkimuksesta, jossa Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan "Kotihoidontuki lisää lapsen kehitysongelmia ja vähentää äitien työllisyyttä". Siis apua! Vaikka tekstiä läpilukiessa asia pehmeni ja esiin tuli lieventäviä seikkoja, oli sävy silti aika synkkä. Keskustelu jatkui kuitenkin onneksi hyvin nopeasti ja huomattiin, kuinka kärjistetty teksti oli. Tutkimuksessa oli huomioitu ainoastaan tietyt kehityksen osa-alueet ja nekin tasaantuivat kouluikään mennessä. Kaikki siis hyvin, eikö?

Yhtä oikeaa ikää aloittaa päivähoito ei ole olemassakaan. Näin sanoo Ylen haastattelema lastenpsykiatrian professori Kaija Puura. On tietysti ensiarvoisen tärkeää, että päivähoidon ja kotihoidon vaikutuksia lapsiin tutkitaan, mutta musta on silti pienesti koomista, että tarvitaan lastenpsykiartian professori kertomaan tämä asia meille. Mun tekisi aivan älyttömästi mieli vetää mutkat suoraksi ja todeta, että tietenkään sitä oikeaa ikää ei ole.

Ihanimmin sen sanoi Tuula Tamminen hesarin mielipidekirjoituksessaan: "Kotihoidossa lapsen kehityksessä painottuvat yksilöllisen tunnesäätelyn taidot ja kiintymyssuhteiden laatu. Näiden kehityksen osa-alueiden tutkiminen on paljon työläämpää, ja tulokset ovat monimutkaisia – siksi niitä on näkynyt otsikoissa vähän. Kiintymyssuhteet ja tunnesäätelytaidot luovat kuitenkin perustan yksilön psyykkiselle hyvinvoinnille ja kokonaisvaltaiselle elämänlaadulle, ja nämä vaikutukset jatkuvat koko elämän."

Lapsi ei ole vain yhden osa-alueen osaamisten summa, vaan kehittyy monella osa-alueilla samaan aikaan hurjaa vauhtia. Lapsen tarve kodin ulkopuoliseen varhaiskasvatukseen määräytyy niin hänen temperamenttinsa, kodin tilanteen kuin päivähoidon laadunkin mukaan. On kauhean vahingollista siis tulkita tutkimustuloksia todella suoraviivaisesti ja antaa sellainen kuva mediassa, että kotihoidossa lapsiaan pitävät vahingoittaisivat lapsen tiedollista kehitystä eväämällä tältä päivähoidon. Koska sellainen olo tästä koko kehitysongelma-tutkimuksesta tuli.

Kotihoidon tuen vaikutuksesta äitien työllisyyteen sitten... moni tulkitsee kotihoidon tukeen liittyvän negatiivisen uutisoinnin mielellään niin, että kotihoidon tuki olisi hyvä lakkauttaa tai ainakaan sen käyttöön ei tulisi kannustaa. Saataisiin äidit työmarkkinoille ja eläkettä ja veroja kerryttämään. Ja lapset laadukkaan varhaiskasvatuksen pariin. Kotihoidontuki vaatisi kuitenkin paljon enemmän kuin lakkautuksen. Se pitäisi uudistaa kokonaan siten, että se kerryttäisi eläkettä, kartuttaisi veroja ja houkuttelisi perheitä jakamaan vastuun siten, että molemmat puolisot jäisivät kotiin tasapuolisesti. Niin että toteutuisi se, mihin tällä kaikella keskustelulla ja tohinalla pyritään. Lapsen etu. Oikeus pitää häntä kotona jos se tuntuu oikealta ratkaisulta. Mutta toisaalta myös oikeus pitää häntä päivähoidossa, jos sille on tarvetta.

Hoitovapaalla saa muuten käydä myös töissä. Tämä yllättävän usein hämmästyttää monia, joille kerron niin tehneeni. Asia ratkaisi meidän hoitovapaakuviot nuorimman kohdalla. Meillä minä olin ensin äitiyslomalla ja vanhempainvapaalla, sitten mies vanhempainvapaalla ja isyysvapaalla. Hoitovapaalla taas minä. Miehellä oli vakituinen työpaikka ja minulla ei. Olin siis hoitovapaalla ja haalin keikkahommia. Se toimi aikansa oikein hyvin, eikä vaikuttanut tuen suuruuteen. Se on aina sama, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kokopäiväisesti töissä. Tuen saa kun lapsi ei ole hoitopaikassa, ei siksi että vanhempi ei tee töitä.

Loppujen lopuksi suurin osa perheestä taitaa kuitenkin taipua ihan muun kuin tutkimustulosten muovaamaan muottiin: Heidän elämäänsä muovaa pakko. On pakko viedä lapsi juuri tähän hoitopaikkaan, koska se on kunnalta tarjottu. On pakko viedä niinä päivinä ja niihin aikoihin, jotka työajat sanelevat. Kaikki mahdollinen jousto käytetään silloin, kun sovitellaan työaikoja päivähoidon loma-aikoihin, jotta lasta ei tarvitsisi sulkuaikaan kuskata varahoitoon tai valjastaa mummua ja kummia auttamaan. Tai sitten toisen vanhemman on pakko jäädä kotiin vaikka työelämä houkuttaisi, sillä työajat, -matkat, hoitopäivät ja -ajat muovaavat sellaisen aikataulujen sekamelskan, että kotihoito nyt vaan juuri siinä hetkessä, siinä elämän vaiheessa toimii parhaiten.

Kenenkään ei siis pitäisi omistaan valinoistaan joutua syyllistymään. Kyllä me kaikki varmasti parhaamme teemme ja ihan hyvin meidän lastemme asiat ovat. Olemme hyvin tyhjästä kuitenkin aikanaan rakentaneet tämän kaiken: Perhevapaamallin ja päivähoitojärjestelmän. Jatketaan siis samaan malliin.