Nokkonen pakkaseen!

Kun muutettiin puolison kanssa meidän ekaan omakotitaloon, olin kauhean innoissani kasvattamassa ja säilömässä kaikkea. Talossa oli puuhella ja mää tietysti näin jo sieluni silmin, kuinka keittelisin sen päällä hilloja ja ripustaisin nokkosta kuivumaan.

Ja niin ripustinkin. Keräsin aivan älyttömästi nokkosta ja ripustin ne puuhellan ylle kuivumaan. Koskaan käyttöön ne eivät kuitenkaan päätyneet, sillä siinä vaiheessa kun ne olivat rutikuivia ja valmiita purkitettavaksi, ne olivat myös aivan todella pölyisiä. Kippasin pölynkerääjäniput tuolloin pettyneenä takaisin ulos ja ajattelin, että ei musta oo mihinkään, ainakaan nokkosen säilöntään.

Vaan sittemmin oon kehitellyt paljon erilaisia tapoja säilöä talveksi kaikenlaista ja nokkonenkin alkaa sujua. Tosin pakastamalla, mutta kuitenkin. Lähtökohtaisestihan olisi kaikkein paras kehittää niitä muita säilöntätaitoja, sillä pakastaminen on niin riippuvaista pakastimen toimivuudesta ja tasaisesta sähkönsaannista. Mutta oon mä silti iloinen että saan edes jollain konstilla jonkin verran nokkosta säilöön. Varsinkin kun se on sellaisessa muodossa, että sitä tulee ihan oikeasti tällä tavalla käytettyä.

Tällä samalla konstilla oon pakastanut esimerkiksi parsakaalia ja tää toimii aivan älyttömän hyvin! Eli keitetään, soseutetaan, pakastetaan silikonisissa muffinssivuoissa ja sen jälkeen irrotellaan ja pussitetaan pakkaseen. Nää on just täydellisiä annoksia piilotettavaksi esimerkiksi kastikkeisiin tai sosekeittoihin. Perhe ei huomaa mitään ja mutustaa aivan onnessaan rikkaruohoa luullen ruokaa tavalliseksi spagettikastikkeeksi.

Nokkosessa on tunnetusti hyvin rautaa ja sen vuoksi sitä oon nyt keräillytkin talteen. Mulla on niin järkyttävä krooninen rautavaje koko ajan päällä ettei kenelläkään. Lihasta en oikein tykkää ja kaikki rautavalmisteet on aivan ehdoton ei, alan voida niitä syödessä todella pahoin. Toivotaan siis, että tämä hillitön rautapitoisten ruokien haaliminen ruokavalioon auttaisi edes vähän. Kovin hyvää nokkosta ei meinaa enää pihasta löytyä, mutta eiköhän muutama satsi saada vielä talteen ennen talvea. Sitten alkaakin lehtikaalin purkitus talven sosekeittoja varten.

Tein tänä vuonna historiaa myös mehujen kanssa, sillä keitin ensimmäistä kertaa kaikki pihan marjat mehuiksi. Yleensä vähän jää keräämättä, kun marjaa on vaan niin järkyttävät määrät. Vaan kun monta vuotta tekee ja saa hyvät rutiinit päälle, niin kyllä alkaa sujua!