Se ois koulua nyt!

Tänään on se päivä, kun koulu kutsuu meilläpäin! Kahden vuoden ajan tämä kaksikko on ollut pakotettuna erilleen kun Pöttis on jo alkanut koulutiensä toissasyksynä, mutta Nöpö ei ole ihan vielä seurannut perässä. Vaan vihdoin koittaa se odotettu aika, kun Nöpökin pääsee eskariin ja ilttikseen ja tytöt saavat taas olla yhdessä.

Esikoulua on jännitetty koko vuosi. Ennen kesälomien alkua tilanne alkoi olla jo sietämätön, kun pelkkä eskariin tutustuminen aiheutti aivan järkyttävää jännityskiukkua ja ahdistusta. Siinä missä vanhin lapsi on meillä itse tasaisuus, löytyy nuoremmilta tunteiden vuotistorataa senkin edestä. Tästä syystä olen tehnyt koko kesän ajan kaikkeni, että jännitys lievenisi ja tilalle astuisi edes hitunen innostusta. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että se on toiminut!

Äidille uusi arki tietää myös helpotusta, sillä päiväkotiin tarvitsee viedä enää yksi lapsi aamuisin. Tosin alkuun taitaa meno olla melkoista, kun pitäisi osata luottaa että tämä kuusivuotias osaa odottaa taksia tienvarrella ihan rauhallisesti aamuisin. Onneksi puoliso lomailee vielä kuun loppuun ja on Puuskin kanssa kotona, joten voin ensimmäiset viikot odottaa taksia tyttöjen kanssa yhdessä ennen töihinlähtöä.

Tulevien viikkojen aikana selviää myös, kuinka tuore eskarilainen ottaa uudet aamurutiinit omikseen. Pöttis kun on lähestulkoon eskarin ekasta päivästä lähtien herännyt itse omaan herätyskelloonsa, pukenut, syönyt aamiaisen ja pessyt hampaat täysin omatoimisesti ja olen tietysti olettanut että Nöpö seuraa perässä. Vaan eihän se niin tietysti välttämättä mene, sillä siinä missä toinen onnistuu kaikessa itse, saattaa toinen samassa iässä tarvita vielä paljonkin ohjausta ja opastusta. Onneksi edelleen kuitenkin kaikki on pääsääntöisesti niin kuin ennenkin. Kun tytöt lähtevät taksille, lähdemme me Puuskin kanssa kävelemään päiväkodille. Varsinaisesti aamuissa muuttuu vain se, ettei Nöpö tule päiväkotiin enää mukaan.

On ihanaa, että lapset kasvavat. Haikeaa, mutta ihanaa. Jokaisessa ikävaiheessa musta on tuntunut että just nyt on tosi hyvä ja sellaista kuin pitää ollakin. Se on ollut ihanaa ja helpottanut luopumista siitä, ettei meidän perheessä ole enää pieniä lapsia. Tuntuu myös, että mulla on jokaiselle lapselle enemmän aikaa kun he huolehtivat jo niin hyvin itse perustarpeistaan. Kun aikaa ei mene pesemiseen, ruokkimiseen, siivoamiseen tai viihdyttämiseen, voi vihdoinkin ottaa aikaa sille että lähdetään johonkin tai vaikkapa askarrellaan.

Myönnettäkööt, että odotan myös vähän niitä tulevia vapaapäiviä joina tytöt ovat koulussa ja minä Puuskin kanssa kotona kahdestaan. He kun Nöpön kanssa ovat sellaisia riitapukareita, että koko viime vuoden vapaat menivät lähinnä välienselvittelyissä. Viisi tuntia päivästä yhden kolmevuotiaan kanssa on yhtä juhlaa verrattuna jatkuvaan painimatsiin.

Tokaluokkalaista ei tunnu jännittävän enää mikään. Koulu on tuttua, kaverit tuttuja ja niitäkin alkaa olla jo vähän ikävä. Opettaja vaihtuu, mutta se taitaa jännittää enemmän äitiä kuin lasta. Ja se on hyvä, että on tuollainen varmuus omasta tekemisestä. Toivotaan, että se kantaa läpi koko pitkän kouluvuoden.

Oikein hyvää ja mukavaa kouluvuotta kaikille. Muistakaa ajaa koulujen lähellä erityisen varovasti, pukea lapsenne lämpimästi, varmistaa aina että on kypärät ja heijastimet ja että ketään ei kiusata. Älkää tehkö niinkuin minä joka unohtaa aina kaiken, vaan käykää siellä wilmassa säännöllisesti ja merkatkaa kalenteriin ylös milloin on uintia, hiihtoa tai urheilupäivä. Muistakaa tsempata lastanne joka päivä ja kertoa hänelle, että hän on riittävän hyvä. Auttakaa läksyissä! Tai vaikka apua ei tarvittaisi, niin olkaa kiinnostuneita niistä. Antakaa kavereiden tulla teille kylään ja viekää lastanne kyläilemään heille. Muistakaa ulkoilla lapsenne kanssa, sillä raittis ilma ja liikunta auttavat jaksamaan. Näillä ohjeilla pärjää jo aika pitkälle. Tsemppiä koitoksiin ja aurinkoista arkea kaikille!