Tilliä, tilliä!

Meidän kasvimaalla on joka vuosi tilliä. Yleensä mää käyttelen sitä siinä kesän mittaan sen mitä käytän ja oon sitten antanut loput kaneille syksyllä. Vaan nytpä koittikin ekaa kertaa sellainen kesä, ettei ollut kaneja mille antaa.

Meillä on ollut kasvimaa kesän aidattuna, jotta kanat ja koirat eivät pääsisi sinne sotkemaan. Näin lopuksesästä koiria ei kuitenkaan enää kasvimaatouhu kiinnosta, joten olen pitäinyt porttia auki. Kanoista kun alkaa olla ihan kiitettävästi hyötyäkin! Kasvimaalle on nimittäin pikkuhiljaa alkanut kehittyä kotiloiden turvavyöhyke, ja nää pirulaiset ovatkin syöneet niin keräsalaatit kuin rukolatkin suoraan nenäni edestä. Muualta pihasta kanat ovat kotilot pitäneet erittäin kiitettäväti poissa, mutta kasvimaalle niille ei ole ollut pääsyä ennen kuin nyt, kun siellä ei ole enää mitään niin pienikasvuista tai hentoa, että tarvis pelätä niiden tallaantuvan.

Paitsi tilli. Ei ne kanat sitä kovin pahasti oo lakoon saaneet, mutta kyllä ne vähän sen yli on kävelleet sillee ikävästi. Tänään en enää voinut katsella moista, vaan päätin laittaa tillit jo talven varalle säilöön. Nyt kun niitä ei enää kaneillekaan voi antaa, niin tokihan ne on itse syötävä, vaikkei mitään tillin suurkuluttajia ollakaan.

Teimme yhteistyötä kuusivuotiaan kanssa. Minä riivin lehdet oksista ja hän silppusi niitä pienemmiksi saksilla. Levitimme pellille voipaperia ja tillisilpun sen päälle kuivumaan. Oon voipaperin joskus vahingossa ostanut, enkä tahdo keksiä sille mitään käyttöä. Näin kuivaushommissa se kuitenkin on oikein verraton aluspaperi, joten eiköhän sekin seuraavan kymmenen vuoden sisään saada kulutettua näissä hommissa pois!

Jätin pellin ihan sisälle, sillä tillit lähtivät kuivumaan lupaavasti. Mää oon semmonen että kun vien aurinkoon jotain tilliä kuivumaan, niin se unohtuu sit sinne ja löydän sen vasta kun lunta alkaa sataa. Muutama päivä sitten vähän tuohon malliin kävikin! Alkoi nimittäin yllättäen sataa aivan kaatamalla ja modernina ihmisenä aloin tietty heti etsiä vimmatusti puhelinta, jotta saisin kuvattua sateen. Ei sitä puhelinta vaan löytynyt millään! Ajattelin et se on varmaan autossa ja kävin sateen jälkeen kurkkaamassa sieltä. Ei ollut. Aloin jo vähän huolestua, joten soitin itselleni miehen puhelimesta.

Hetken kuluttua mies tuli sisälle. Puhelin oli soinut maassa auton vieressä. Siellä se oli ollut kun kävin sitä etsimässä ja siellä se oli kun satoi. Märkä se oli, mutta toimii! Katotaan kuinka kauan.

Mää oon myös semmonen, etten millään mitään käyttökelpoista viskais pois. Kuten nyt näitä tillin varsia ja kukkia. Lopulta päädyin tekemään kokeilumielessä tilliöljyä tunkemalla varsia ja kukkia lasipulloon ja lorottamaan öljyä päälle. Olisin tehnyt toisenkin pullon, jos olis ollut. Mutta toivotaan nyt että tästä tulee ihan hyvää niin voin sitten harrastella ensi vuonna enemmänkin. Öljyllä marinoidut tillinkukat nimittäin näyttävät pullossa niin näteiltä, että tästähän sais vaikka mainion joululahjan!

Lisää luovia säilöntäkokeiluja on tulossa, sillä googletin just vinkkejä siitä, mitä kaikkea voi tehdä mehunkeitosta ylijäävälle marjamäskille. Jes!