Hello llama!


Tiiättekö mitkä on ihania? No laamat! Ja jostain siinä sitten vaan iski ihan hirvittävä hinku saada oma laama. Onneksi idea toteutuksesta iski kerrankin kristallinkirkkaana mieleen ja tiesin heti kuinka aloittaa. Sopiva lankakin löytyi varastosta, sillä olin ostanut kesällä eräältä pihakirppikseltä jossain ihmeellisesä mielenhäiriössä pari kerää Adlibriksen puuvillalankaa.

Illalla virkkaillessani perhe arvuutteli kilpaa, mitä laaman jaloista tulisi. Mies ehdotti lammasta ja lapset luulivat niitä sieniksi. Olin tietysti ärsyttävä, enkä suostunut paljastamaan mikä mulla on koukulla, vaan virkkasin sinnikkäästi hiljaa itsekseni hymisten.

Mutta olipahan kivaa virkkailla pitkästä aikaa! Oon ollut aika paljon töissä ja vapaalla on ollut kaikenlaisia menoja, joten en ole ehtinyt tehdä käsitöitä yhtään. Yksiä tilausvillasukkia aloittelin, mutta ne yllättäen tyssäsivät jo ekaan kantapäähän. Ehkä tällaisen välityön jälkeen taas alkaa sekin kiinnostella.


Vähän matalaselkäinen tästä tuli, sillä vaaleanpunainen lankakerä oli aika vajaa ja jouduin virkkaamaan sitä koko ajan säästellen. Jäi hieman harmittamaan etten laittanut värejä toisin päin, sillä harmaasta olisi riittänyt korkeampaankin selkään. Toisaalta, tämä oli koekappale ja seuraavalla kerralla onneksi olen jo vähän viisaampi! Reikäisyyttäkin pitäisi jollain tapaa onnistua ensi kerralla kuromaan vähän kiinni, sillä ei tämä reikäisyytensä puolesta ihan leikkeihin sovi, koristeeksi vaan. Sen verran puskee vanua silmukoiden välisistä raoista ulos.



Yllättävän vaikeaa oli pallurasilmukoita pyöritellä niin, että ne asettuivat laaman muotoon. Jalkojen jälkeen piti ihan tosissaan miettiä kuinka tuo haara virkataan niin, ettei jää ommeltavia saumoja. Ja ihan hyvin se laama siitä sitten asettuikin lopulta laaman muotoon! Korvia ja häntää varten piti vähän googletella, ku en millään muistanut millainen häntä laamalla on.


Ajattelin parannellessani kirjoittaa ohjeenkin, mutta se on vielä kaukaista tulevaisuutta. Välillä virkatessa en oikein itsekään tiennyt mitä tein, kunhan kokeilin ja katsoin kuinka onnistuu. Ja semmoinen virkkaaminen onkin monesti parasta, kun ei ihan etene kaikkien sääntöjen mukaan.

Oon kyllä tosi tykästynyt näihin popcornsilmukoihin ja nyt on kuulkaas vaikka mitä hyviä ideoita valmiina! Katotaan mitä koukulta tipahtaakaan seuraavaksi.

Kommentit

  1. Oiii ihana <3 Siinä kohtaa kun saat tuotekehittelyä etiäppäin niin mä voisin vaikka ostaa sulta meidän molemmille tytöille omat laamat!

    Itse olen ihan onneton virkkaaja, en tajua koko hommasta yhtikäs mitään. Olisi kyllä hieno taito osata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustan kyllä kokeilemaan, koska se on paljon helpompaa kuin neulominen, kun pitää hallinnoida vain yhtä koukkua useamman puikon sijaan :D Mutta ehdottomasti multa voi tilata laamat, kehittelytyö jatkuu koko ajan.

      Poista
  2. Löysin vasta kivan blogisi ja jään innolla seuraamaan! Asumme maan ruuhkaisessa osassa mutta olen kotoisin Pohjanmaalta ja sinne yhden muksun kanssa auton nokan taas suuntaamme viikon päästä perjantaina. Pitääkin käväistä Frantsilassa ja hakea eteeristä öljyä. Kokeilen sitten tuota pyykkietikkareseptisiäsi, kiitos siitä. Näin, että paikallisella kirpparilla myytiin vanhoja pulloja eurolla. Taidan investoida muutamaan juurikin tätä etikkaa varten, ovat sitten vieläpä kauniissa pulloissakin. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivottavasti tulee hyvää pyykkietikkaa. Itse ainakin oon ollut tosi tyytyväinen Frantsilan öljyyn :)

      Poista

Lähetä kommentti