Ääliö virkkaa



Joskus sitä vaan epäonnistuu. Hehkutin juhannuksena aloittaneeni uuden peittoprojektin ja virkanneeni afrikankukkia jo vaikka kuinka! Olin tästä peittoprojektista tosi innoissani ja hehkutin sitä niin miehelle kuin lapsillekin. Vaan kuinkas sitten kävikään? No ihan totaalifail!

Ihmettelin kyllä, miksi ohjeessa käskettiin virkkaamaan viisikulmaisia paloja. En jäänyt kuitenkaan sitä sen enempää märehtimään, koska ajattelin että nyt kun kerrankin noudatan jotain ohjetta, niin en heti oo kyseenalaistamassa sen toimivuutta. Ja hah! Oliskohan sitten kuitenkin kannattanut, tai edes lukea vähän tarkemmin? Koska öö joo, kyllä niiden olisi pitänyt olla kuusikulmaisia.

Nyt mulla on noin kolmekymmentä viisikulmaista palaa, parikymmentä kuusikulmaista (joita aloin tehdä heti alkujärkytyksestä päästyäni) ja yksi pallo, jonka tein osasta viisikulmaisia paloja. Koska sen niistä saa tehtyä. Jumaliste pallon.


Että tällasia vauhdikkaita ja vaarallisia virkkuutilanteita täällä tällä kertaa. Vaan luovuttamaan ei aleta, niin kovasti Puuskikin jo odottelee uutta peittoa sänkyynsä. Nyt pitää vain pitää peukkuja, että tämä oli suurin moka tällä taipaleella ja loppu sujuu kohtalaisen mallikkaasti.

Kun tuskissani googlettelin näitä viisikulmaisia paloja, löysin blogin jossa näitä viisikulmaisia oli tehty kokonainen peitollinen, ennen kun virhe selvisi. Ehkä oon siis vain todella kiitollinen siitä, että pääsin loppujen lopuksi aika vähällä! Nyt uusia paljoa tehdessäni yritin ensin jotenkin ujuttaa viisikulmaisia kuusikulmaisten sekaan, mutta tyydyin lopulta aloittamaan ihan alusta ja muokkaamaan suosiolla myös alkuperäistä ohjetta. Ohjeen mukaan reunalangalla tehdään kierros pylväitä ja lopetetaan siihen, mutta itse tein paloihin vielä kierroksen kiinteitä silmukoita. On ne vaan niin paljon helpompi yhdistää toisiinsa ja siistimpääkin tulee.

Huomenna meillä juhlitaan tyttöjen kesäsynttäreitä. Leipomuksetkaan eivät meneet ihan nappiin, mutta eiköhän niistä vielä ihan kelpo kemut saada! Mukavaa viikonloppua!

Kommentit