Unelmakauppa



Viime viikot ovat olleet työntyteisiä. Olen kuvannut, kuvannut ja kuvannut, muokannut, säätänyt värejä, syöttänyt tuotetietoja, somemarkkinoinut, suunnitellut, ideoinut ja tehnyt yksinkertaisesti niin paljon kuin vain suinkin on mahdollista, jotta Kässäpuoti olisi valmiina tässä kuussa aukeavaan verkkokauppaan. Ja siis ihanaa, ihan hyvältä alkaa näyttää!

Kuten jo aiemmin syksyllä mainitsin, olen perustanut oman pienen lankakaupan, joka sijaitsee täällä meidän kylällä. Kauppa on vielä aika vaatimaton ja auki harvakseltaan, mutta se on olemassa ja se on ihana! Oon aivan superinnoissani kaikesta mitä saan sen parissa tehdä ja toivon, että löydän sen ympärille muitakin innokkaita ihmisiä, jotta kauppa saisi hyvän startin ja homma lähtisi rullaamaan.


Rakastan kaikkea lähellä tuotettua ja siksi Kässäpuotiinkin olen yrittänyt valikoida paljon kotimaisia lankoja. Niitä on ollut yllättävän vaikea saada, mutta muutama hyvä yhteistyö on jo vireillä, mikä on aivan mahtavaa! Toivottavasti kotimaisille langoille on kysyntää ja valikoimaa saadaan kasvatettua koko ajan.

Myös yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen kuuluu käsitöihin vahvasti ja myös sitä olen yrittänyt tuoda mukaan Kässäpuodin maailmaan. Myönnettäkööt, että mää oon just se sellanen joka tykkää neuloa yksin mököttäen sohvannurkassa, mutta nautin myös siitä valtavasta sosiaalisuudesta mikä käsitöiden ympärille on muodostunut. Sitä on somessa ja erilaisissa tapahtumissa. Eikä tarvitse mennä kuin kaverin lapsen synttäreille, niin löydät jonkun joka on valmis puhumaan kanssasi lankalaaduista ja erilaisista puikoista. Se on parasta!



Nyt kutsunkin kaikki mukaan Kässäpuodin maailmaan! Järjestämme tänä vuonna pari kertaa kuussa kässäiltoja, joista ensimmäinen on virkkausilta 12.1. Just sä olet enemmän kuin tervetullut! Kässäpuoti sijaitsee Hämeenkyrössä ja jos et oo täälläpäin, niin kässäiltojen hengessä voi olla mukana liittymällä Käsityökerhoon, kässäiltojen omaan käsityöryhmään facebookissa. Siellä käsitellään jokaisen kässäillan alla ja aikana siihen kuuluvista aiheista ja myös kaikki vapaa keskustelu, kommentointi ja kysyminen kuuluu tietysti asiaan!

Toivottavasti ryhmästä saadaan aktiivinen ja porukkaa mukaan sankoin joukoin! Tervetuloa!

Kommentit